Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI

-
kokoaa nuoret luottamushenkilöt NAVI-verkostoksi
-
kampanjoi nuorten aikuisten asialla kirkollisissa vaaleissa
-
kouluttaa nuoria luottamushenkilöitä yhteistyössä Kirkkopalvelut ry:n kanssa
-
edustaa nuorta näkökulmaa useissa kirkon työryhmissä
-
ottaa kantaa kirkon päätöksentekoon
-
haastaa kaikkia alle 30-vuotiaita vaikuttamaan ja ottamaan vastuuta omassa seurakunnassaan ja koko kirkon tasolla.
NAVI:n toiminta rakentuu ennen kaikkea eri hiippakuntien ja järjestöjen
edustajista koostuvan NAVI-ryhmän ympärille. Ryhmän kokoajana toimii Nuorten Keskus ry. NAVI on kirkko- ja puoluepoliittisesti sitoutumaton toimija.
NAVI-verkosto on yhteydenpitofoorumi
NAVI-verkosto on nuorille luottamushenkilöille loistava tapa pitää yhteyttä toisiinsa.
Verkostossa nuoret voivat käydä keskustelua luottamustehtävistä ja
nuorten aikuisten toiminnasta ensinnäkin oman hiippakuntansa sisällä. NAVI-ryhmän hiippakuntaedustajat
toimivat alueellisina yhdyshenkilöinä. Toiseksi verkosto toimii
valtakunnallisena postituslistana, jonka kautta jäsenille tiedotetaan nuorten kirkollisesta toiminnasta sekä
nuorten aikuisten koulutustapaamisista. Verkostossa mukana olevat saavat kuukausittain
NAVI-uutiset eli lyhyen tiedotteen ajankohtaisista teemoista.
Lähde mukaan NAVI-verkostoon!
Mikäli olet alle 30-vuotias seurakunnan luottamushenkilö (vaaleilla
valittu tai ilman, varsinainen tai varajäsen) tai ikään katsomatta
muutoin kiinnostunut nuorten aikuisten toiminnasta kirkossamme, ilmoittaudu mukaan NAVI-verkostoon. Verkostoon kuuluu lähes 200 nuorta luottamushenkilöä ja heidän asioistaan kiinnostunutta.
|