Nuorten keskus
Toimintaa
Oikopolkuja nuorten keskuksen toimintoihin


 
Usein kysyttyä
Milloin ja miten rippikouluun voi ilmoittautua?
Rippikouluun voi ilmoittautua milloin vain. Rippikoulujen aikataulut vahvistetaan yleensä leiriä edeltävän vuoden keväällä. Ilmoittautumisessa voi käyttää kotisivuillamme olevaa ilmoittautumislomaketta.
Toimintaa    Leirikeskus Pöyhölä    Historia

Pappilasta Kansainväliseksi leirikeskukseksi

Nuorten Keskus ry:n omistamassa leiri- ja kurssikeskus Pöyhölässä voi tuntea, kuinka historia koskettaa nykypäivää. Samalla paikalla on aikoinaan astellut pappeja ja lukkareita, talonpoikia ja kukaties myös kuppareita.

Keuruun seurakunta valitsi vuonna 1690 kappalaispappinsa asuinpaikaksi kauniin Kitiänniemen. Sitä ennen tilaa oli asuttanut toista sataa vuotta Pöyhösen suku. Tuona aikana paikan nimeksi vakiintui Pöyhölä.

Nuorisotyön leirikeskukseksi vuonna 1928

Pappilan aika Pöyhölässä jatkui vuoteen 1920. Nuorten Keskus osti Pöyhölän vuonna 1928, jonka jälkeen siitä tuli nuorisotyön leirikeskus, olivathan puitteet jo tuolloin mitä parhaimmat erilaista kesätoimintaa ajatellen.

Leiritoiminta oli alussa verkkaista, mutta vuonna 1931 tahti muuttui, kun Pöyhölässä järjestettiin talon historian toistaiseksi suurin kansainvälinen leiri. Tämä Keuruu-leiri keräsi heinäkuussa 1931 Pöyhölän pelloille 464 suomalaista ja 270 ulkomaalaista partiotyttöä pohjoismaista, Liettuasta, Englannista, Hollannista, Kanadasta ja Australiasta.

Leiririppikoulut alkoivat vuonna 1947

Sotien aikaan Pöyhölä ehti toimia mm. lääketehtaan pilleripakkaamona ja inkerinsuomalaisten kulkutautisairaalana. Jatkosodan alussa siellä piti majaansa myös radiotiedusteluyksikkö.

Sotien jälkeen Pöyhölästä tuli koti Suomussalmelta evakkoon joutuneille lastenkoti Betanian lapsille. Betanialaisten päästyä takaisin "oikeaan kotiinsa" Kainuuseen jatkui Pöyhölässä kristillisten nuortenleirien järjestäminen.

Leiririppikoulujen voittokulku alkoi vuonna 1947. Hyvin pian uusimuotoinen rippikoulu löysi tiensä myös Pöyhölään. Valtakunnalliset rippikoulut ovat kansainvälistyneet ja kokoavat osallistujia Pöyhölään vuosittain aina Kauko-Itää ja Etelä-Amerikkaa myöten.

Peruskorjauksella ajanmukaiseksi

Vuonna 1987 Pöyhölässä alkoi peruskorjaus, jonka ansiosta pappila on saanut ajanmukaiset tilat niin leiri-, kurssi- kuin kokoustoimintaakin ajatellen. Vuonna 2009 Pöyhölän keittiö uusittiin täydellisesti. Kivimanila-rakennuksen uudet suihku- ja WC-tilat valmistuivat juuri ennen leirikauden alkua keväällä 2010.

Viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana lähiseudun väki on löytänyt yhä useammin tiensä Pöyhölään. Valkealahden kaunis pappila on edelleen se kokoontumispaikka, jollaisena se tultiin tuntemaan jo 1600-luvun lopulla.

Katso kuvia Pöyhölän historian varrelta