Nuorten keskus
Toimintaa
Oikopolkuja nuorten keskuksen toimintoihin

 
Usein kysyttyä
Milloin ja miten rippikouluun voi ilmoittautua?
Rippikouluun voi ilmoittautua milloin vain. Rippikoulujen aikataulut vahvistetaan yleensä leiriä edeltävän vuoden keväällä. Ilmoittautumisessa voi käyttää kotisivuillamme olevaa ilmoittautumislomaketta.
Toimintaa    Kirkko 2020

Kirkko 2020 -tulevaisuusseminaari

Isospankki sosiaaliseen mediaan ja kirkko avoimemmaksi

Nuoret ehdottivat verkostoitumista ja yhteistyötä kirkon tulevaisuuden suunnaksi Kirkko 2020 -seminaarissa Tampereella. Seminaarissa ideoitiin muun muassa sosiaalisessa mediassa toimivat isospankki ja ideapankki, joiden avulla isoset ja toimintaideat liikkuvat seurakuntarajoista riippumatta. Nuoria kiinnostaa yhteinen asia, eivät hallinnolliset tai maantieteelliset rajat.

Kirkossa ketään ei saa jättää ulkopuolelle. Seminaarin osallistujien mielestä kirkon pitää olla tulevaisuudessa suvaitsevampi ja antaa tilaa erilaisille näkökulmille. Mukana ollut piispa Matti Repo oli samoilla linjoilla ja toivoi, että esimerkiksi maahanmuuttajat otetaan kirkossa nykyistä avoimemmin vastaan ja myös opitaan heiltä.

Seminaarin tarkoituksena on vahvistaa nuorten äänen kuulumista ja nuorten aktiivisuutta seurakunnissa ja kirkossa. Nuoria myös kannustetaan mukaan päättämään seurakuntien ja kirkon asioista. Nuoret toivoivat seurakuntapäättäjiltä mahdollisuuksia käydä yhteistä keskustelua ja uusia tapoja kuulla nuorten ja muidenkin seurakuntalaisten ääntä ja toiveita. Nuoret haluavat olla seurakunnassa aktiivisia toimijoita ja vaikuttajia. Piispa kannusti nuoria tuomaan aktiivisesti esille lasten ja nuorten näkökulmia seurakuntien päätöksenteossa.

Kirkko 2020 -seminaari järjestettiin lauantaina 5.5. Tampereella Kirkon Nuorisopäivien yhteydessä. Seminaarissa oli mukana noin 60 nuorta 30 seurakunnasta pohtimassa kirkon imagoa, kirkon kansainvälisyyttä, nuorten vaikutusmahdollisuuksia kirkossa ja seurakuntien yhteistyötä.

Seminaarin teemat nousivat nuorten tekemistä ennakkotehtävistä. Seminaarin järjestivät Kirkkohallitus ja Nuorten Keskus ry yhteistyössä PTK - poikien ja tyttöjen keskuksen kanssa.

Toukokuussa Nuorten Keskuksen verkkosivuilla julkaistaan konkreettisia ideoita ja vinkkejä seurakuntien käytettäväksi nuorten toiminnassa. Nämä ideat ovat nuorten omia, jotka syntyivät Kirkko 2020-seminaarissa.

Kirkko 2020-seminaari innosti nuoria siinä määrin, että ryhmä on jo ideoinut jatkotyöskentelyä. Ajatuksissa on ainakin jatkaa työskentelyä yhdessä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi heillä on toiveena, että ryhmä voisi tavata vielä uudemman kerran ja jatkaa työskentelyä. Nyt nuoret pääsevät viemään seminaarissa syntyneitä ideoita omiin seurakuntiinsa.

Seminaarissa mukana olivat myös kaksi uutta nuorta kiekolliskokousedustajaa Katri Korolainen-Virkajärvi ja Janne Kaisanlahti. He lupasivat viedä tällä viikolla kokoontuvalle kirkolliskokoukselle nuorten terveiset heidän näkemyksistään nuorten kirkosta.

Ajatus ja ihmiset Kirkko 2020 -seminaarin takana

Kirkko 2020 -seminaari vahvistaa nuorten aktiivisuutta ja kuulemista tukevia toimintamalleja seurakunnissa ja kirkossa sekä luo väyliä nuorten ajatusten toteuttamiselle käytännön toiminnassa. Seminaarityön kautta haastamme nuoria tutustumaan, osallistumaan ja vaikuttamaan kirkon toimintaan sekä päätöksentekoon. Kirkko 2020- seminaarin järjestäjinä ovat Kirkon kasvatus ja perheasiat, Navi-ryhmä sekä Nuorten Keskus ry yhteistyössä PTK:n kanssa.

Lisätietoja Kirkko 2020- seminaarista:
Karoliina Karulinna
Nuorten Keskus
kirkko2020(a)nuortenkeskus.fi
p. 0417047335

Kirkko 2020 -seminaarin kuvagalleria